Työ rauta- ja sisustuskaupassa on monipuolista

Rauta- ja sisustusalan kaupat ovat työpaikkoja, joissa palvellaan sekä kuluttajaa että ammattiasiakkaita. Tuotevalikoima on laaja ja myyjä voi usein erikoistua joko sisustustuotteisiin, työvälineisiin, rakennustarvikkeisiin tai pihan ja puutarhan tuotteisiin. Oma kiinnostus rakentamiseen tai sisustamiseen voi olla hyvä lisä kaupan tehtäviin tultaessa, mutta erityisesti tarvitaan halua olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Työnantaja?

Ratkotaan rakentamisen ja remontoinnin haasteita

Kaupassa tärkein tehtävä on palvella asiakkaita. Asiakkaan tarve selviää kysymällä ja kuuntelemalla. Rauta- ja sisustuskaupan ala on yksi monipuolisimmista kaupan aloista. Siellä ratkaistaan yleensä asiakkaan rakentamisen ja remontoinnin haasteita kokonaisuutena. Tuotevalinnat yhdessä asiakkaan kanssa ovat usein vain osa sitä. Asiakkaan palveluun voi kuulua sisustussuunnittelua tai asennuspalvelun ohjausta. Ammattiasiakkaille tärkeintä voi olla kuljetuspalvelun järjestely ja tavaran oikea aikainen saapuminen työmaalle.

Miten pärjään alalla?

Hyvä koulutustausta voi olla kaupallinen, tekninen tai käsi- ja taidepuolen ammattitutkinnot, riippuen ihan siitä ”unelmien” työtehtävästä. Isommissa kaupoissa on helpompi erikoistua vaikkapa sisustussuunnittelijaksi tai logistiikan vastaavaksi kun taas pienemmissä kaupoissa saa usein tehtäviä tehdä hyvin monipuolisesti. Menestyäksesi alalla tärkeintä kuitenkin on oma asenne, se ratkaisee onnistumisen.

Tällainen voisi olla TET-jaksosi rakennus- ja sisustustettiläisenä!